Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2019.

SIJOITETTU SATA

Kuva
Vuosi päätöksessä. Joulukuussa sijoittamiseen ei kulunut yhtään aikaa. Ostot tapahtuivat automaattisesti. No katsoin kyllä kursseja pari kertaa kauppalehdestä lounaalla kun joku jätti sen lehden viereeni. Mutta se meni syömisen lomassa muutama minuutti. Tähän blogiin aikaa tulee menemään noin 10 minuuttia koska saan taulukot valmiina. Toteutunut sijoitettu summa ensimmäisen 60 kuukauden jälkeen on 102 381 euroa. Tasaisella 2000 euron kuukausi vauhdilla sen olisi nyt pitänyt olla 120 000 euroa. ETF-Salkkuni oli 2015 vuoden alussa 0 euroa. Vuoden 2015 lopussa se oli 9 957 euroa. Vuoden 2016 lopussa se oli 43 070 euroa. Kasvua 333%. Vuoden 2017 lopussa se oli 54 209 euroa. Kasvua 26%. Vuoden 2018 lopussa se oli 60 541 euroa. Kasvua 12%. Vuoden 2019 lopussa se oli 124 726 euroa. Kasvua 106%. Olen jäljessä tavoitettani hieman päälle 15 000 euroa. Seuraavasta kuvasta näkyy sijoitusten tarkat arvot ja harmaalla tavoitteet. Seuraavasta kuvasta näkyy salkkuuni valittujen

6 + 8 MINUUTTIA

Kuva
Näihin kaikkiin ETF sijoituksiin meni omaa aikaa tässä kuussa 6 minuuttia. Sijoituksia ei tarvitse seurata eikä markkinoiden liikkeitä katsoa, koska kaikki on laitettu toimimaan automaattisesti. Tuo miksi meni aikaa ylipäänsä johtuu siitä että tein yksittäisten ETF-juttujen ostoja aina kun sain rahaa tilille. Nyt tuo alla oleva kuva näyttää paljonko olen sijoittanut, paljonko olisi pitänyt sijoittaa että alkuperäinen tavoite 2000 euroa 250 kuukauden ajan toteutuisi. Lisäksi se näyttää paljonko mihinkin on sijoitettu, paljonko missäkin kohteessa pitäisi olla sijoitettu. Kuinka suuri salkku on ja kuinka paljon olen voitolla tai tappiolla. Vuoden lopussa on tarkoitus kerätä myös prosentuaaliset suhteet sekä eri ETF-osuuksien kunkin vuoden tuotot ylös. Edelleen itselleni on epäselvää kannattaako sijoittaa moneen paikkaan, vai vaan yhteen. No monen puolesta puhuu se että jos joskus päätetään joku lopettaa ja joutuu lunastamaan osuuden itselleen niin ei tule kerralla kaikki verot maksuun

MILTEI 100000

Kuva
Sijoittamiseen meni aikaa tässä kuussa 1,5 tuntia. Ostin muutamia uusia ETF:fiä suunnitelman mukaan, muuten aikaa ei mennyt. En katsonut hintaa vaan ostin kun oli sopivasti rahaa tilillä. Projektia on kulunut 58 kuukautta. Sijoitettuna pitäisi olla 116 000 euroa. Todellisuus on 85 443 euroa. Eli olen jäljessä tavoitetta 30 557 euroa. Tällä hetkellä salkun pitäisi olla 134 518e, Salkun koko on nyt 99 619e. Olen tässä jäljessä tavoitetta 34 899e. Vaikka siis sijoittaisin tuon puuttuvan 30 557 niin olisin silti jäljessä sitä mikä salkun pitäisi nyt olla. Hiema huolestettuvaa, koska kuitenkin pörssit ovat nousseet jo pitkään, enkä silti ole tuoton kanssa tavoitteessa. Yllä oleva kertoo tarkasti mitä salkustani löytyy ja kuinka paljon. Harmaalla näkyy lisäksi tulevaisuuden tavoitteet. Yllä oleva kertoo tarkasti kuvaajana kuinka paljon olen jäljessä tavoitetta. Tavoite on siis 250 kuukaudessa miljoona koossa 2000 euron kuukausittaisella panostuksella indekseihin eli ETF-tuottei

AIKAINEN ELÄKE MUUTAMALLA MINUUTILLA

Kuva
Nyt tuli aika laittaa koko homma ja paletti uusiksi. Edelleen ajatuksena on että ei ole takeita siitä että mikään ETF olisi pystyssä seuraavat 30 vuotta, joten siksi hajautan isosti. En halua käyttää sijoittamiseen paljon aikaa, vaan todistan että passiivisella sijoittamisella pärjää yhtä hyvin. Lisäksi siinä säästää viikottain, jopa päivittäin, useita tunteja omaa kallisarvoista aikaa. Aivan turha ostaa itselleen eläke 5, 10 tai 25 vuotta aikaisemmaksi jos sitä edellyttää se että on 25 vuotta käyttänyt päivittäin useita tunteja johonkin muuhun kuin nuoren ihmisen vapaa-aikaan. Olipa se joku muu sitten työtä tai sijoittamista. Itse en laittaisi etusijalle sitä että kuluttaa viikon vapaa-aikaa parikymppisenä siihen että tutkii hyviä sijoituskohteita jotta voi jäädä kuukautta aikaisemmin eläkkeelle. Mutta sitten suunnitelmaan. Mahdollisimman laaja hajautus jolla katetaan koko maailma ja joka vie sijoitusaikaa mukaanlukien sijoitusmäärien tarkastelu ja lisäsijoitukset sekä sijoitusblo

TERVEYDENHOITOALA TAKAA ELÄKKEENI

Kuva
Sijoittamiseen meni aikaa tässä kuussa 75 minuuttia. Automaattikaavat hoitaa laskemisen, kohteet on valittu, osa sijoituksista menee automaattisesti ja osan ostoista teen itse. Tässä kuussa päätin vähentää dollaripainottaista IXJ indeksirahastoa. Sen huonona puolena itselleni on myös osinkojen maksaminen. En tarvitse niitä. Ostin tilalle 100 kappaletta XDWH ETF:ää. Se ei jaa osinkoa, on myös samalla tavalla maailman lääkeyhtiöihin sijoittava ja euromääräinen. Olen ajatellut että korkeintaan 15-20 erillistä kohdetta laitan salkkuuni. Hajautusta lähinnä myös siksi että jos joku lopettaa toimintansa tulevaisuudessa, niin ei joudu kaikkia piileviä veroja maksamaan siinä yhteydessä. Alla tämän hetkinen kokonaistilanne kuvattu

AUTOMATISOINTI

Kuva
Nyt tämä meni helpoksi. Enää ei tarvitse itse edes päivittää kuukauden tilannetta kun sekin tulee automaattisesti. Lisäksi kuukausittain lähtee automaattisesti summat ETF-kohteisiin. Sijoittamiseen ei kulunut tässä kuussa yhtään aikaa, PAITSI tutkin uusia mahdollisia kohteita 30min. Blogin kirjoittamiseen ei mene aikaa kuin 5 minuuttia, mutta automaattikaavan ja järjestelmän tekemiseen meni 40 minuuttia. Yhteensä aikaa jos laskee sijoittamisen ja blogin meni tässä kuussa 75 minuuttia. Tästä siis kuitenkaan sijoittamiseen ei mennyt käytännössä ollenkaan, koska kaikki toimii automaattisesti. Jäljessä edelleen. Mutta kiinni tullaan vielä ottamaan kun rahatilanne paranee.

TOUHUTONNI

Kuva
Samalla tavalla ollaan edetty. Touhutonni menee kuukaudessa indeksirahastoihin. Samoihin jotka on esiteltu jo aikaisemmin. En ole keksinyt vielä mitään uutta kohdetta. ETF-sijoittaminen ei vie aikaa ollenkaan. Yhteensä sijoitettu 60 tonnia. Tarkkaluku on 61190 euroa. Salkun arvo on tänään 76276 euroa. 15000 euroa on tullut tuottoa. En ajatellut enää kertoa jokavälissä paljonko olen jäljessä vaan laitan yksinkertaisen taulukon, josta näkee paljonko on matkaa 250 kuukauden mittaista projektiani ja paljonko olen jäljessä miljoonasta. Edelleen on uskomuksena, että kun sijoitan 2000 euroa 250 kuukauden ajan näihin ETF-tuotteisiin niin minulla pitäisi olla miljoona lopulta salkun arvona. Jäljessä siis ollaan, mutta uskomus on että punainen viiva saadaan kiinni ennenkuin aika on lopussa.