Tekstit

VAIHTAISINKO TAKTIIKKAA?

Alkaisinko sittenkin spekuloimaan sijoittamisella? En ehkä ala kuitenkaan etsimään oikeita osakkeita, mutta alkaisinko tekemään ajallista sijoittamista. Voisin maailmarahastoon jättää sijoittamatta niinkauan kunnes tulee jonkulainen korjausliike ja sijoittaa vasta sitten kerralla enemmän. Miksi näin, siksi että joku korjausliike tulee varmasti. Olen myös reilusti edellä 2000 euron kuukausittaista sijoitustavoitetta, joten tekemällä näin esimerkiksi puoli vuotta tulisin lähemmäs siinä sitä alkuperäistä tavoitetta. En kuitenkaan vielä toukokuussa tätä tehnyt, enkä varmaan tee vielä kesäkuussakaan. Onko sillä edes niin suurta merkitystä että sijoitanko kymppitonnin tasaisesti vai myöhemmin. Salkku on kuitenkin jo sen suuruinen että onko tuolla niin isoa merkitystä. Suurempi merkitys on salkun liikkeellä kuin uudella rahalla joka sinne virtaa. Pohdiskelua kuitenkin heräsi tässä yhdellä lennolla kun lueskelin aiheeseen liittyviä juttuja lehdistä ja kuuntelin pörssikuunnelmia. Jään itsekkin ...

SPYI ja siinä kaikki

 Taas lähti automaattisesti 1500 euroa SPYI ETF:ään, jolloin tuo summa jakautuu käytännössä joka puolelle maailmalle. Olen edelleen edellä kuukausittaista sijoitustavoitetta, sekä salkku on edelleen suurempi, kuin sen laskennallisesti piti tällä hetkellä olla. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää.

Voiko enää olla helpompaa sijoittamista?

 En tehnyt mitään. En muuttanut mitään. En seurannut mitään. En ajoittanut mitään. SPYI ETF meni ostoon sillä 1500 eurolla. Itse nautin elämästä sillä välin.

SPYI

Tein sellaisen muutoksen että muutin SPYI ETF:n summan 1500 euroon. Eli automaattisesti tuota ETF:ää ostetaan kuukausittain jatkossa tuolla summalla. Mitään en seuraa, mitään en ajoita. Annan tämän sijoittamisen olla helppoa. Tehkää muutkin samoin. Turha niitä on kytätä ja yrittää miettiä mikä milloinkin parhaiten nousisi.

VIELÄKIN HELPOMPAA SIJOITTAMISTA

Nyt tästä vasta helppoa tuli. Laitoin automaattiostoon SPYI etf:fää joka sijoittaa jokapaikkaan. 5kpl ostan tuota kuukausittain. se on n. 1300e. Ei tämän helpompaa homma voisi enää olla. Katsotaanpa kauanko tätä jaksaa. Tuossa saan hajautukset isoihin, pieniin, joka puolelle maailmaa ja ajallisuuden. Jaksaiskohan tehdä tätä 5 seuraavaa vuotta? Aikaa meni tässä kuussa 15min kun laitoin tuon tuon voimaan. Sijoittamiseen käytetty aika siis varttitunti. Jatkossa ei mene ollenkaan. Mitään markkinoita ei tarvitse seurata, koska kaikki hoituu joka tapauksessa samalla tavalla seurasi niitä tai ei.

VUOSI OHI - HOMMA TOIMII

Kuva
 Taas tullut aika vetää vuosi yhteen. Hyvältä näyttää tilanne. Salkun piti olla noin 375000 euroa vuoden viimeinen päivä tätä vuotta ja todellisuus on n. 430000 euroa. Eli hyvin ollaan tavoitteessa. Päätin että miksei tekisi tästä vieläkin helpompaa. Alan laittamaan vuoden alusta joka kuukausi 5kpl SPYI-ETF:n osuutta. Yksi rahasto joka sijoittaa joka puolelle maailmaa. Turhaa kait minulla on nuita ETF:fiä vaikka kuinka montaa, kun näyttää että ne tuottavat saman keskimäärin mitä tuo yksi koko maailman laajuinen ETF, joka sijoittaa isoihin, keskikokoisiin ja pieniin. Kehittyville ja kehittyneille matkkinoille. Eli tehdään hommasta vieläkin helpompaa. 1 kpl tuota rahastoa näyttää maksavan tällä hetkellä n. 250 euroa kappale, joten sopivan suuruisesta kuukausi summasta on kyse. Olen myös hieman edelle sitä kuukausittaista tavoitetta 2000 euroa/kk, joten siinäkin mielessä hyvä että nyt laitetaan kuukausittain hieman vähemmän. Automatisoin kaiken, joten en kuluta jatkossakaan minuuttia ...

RENNOSTI OTTAMISTA

Annoin salkun tehdä töitä.  En tehnyt sille yhtään mitään tämän kuukauden aikana. En katsonut mitään mitä pörssistä voisi ostaa tai myydä. En katsonut että menevätkö kurssit ylös vai alas. Nuo on kaikki aivan turhaa. Käytetään aika hyödyllisemmin. Annetaan sijoitusten tehdä töitä ja kasvua siellä taustalla.