HISTORIA TOISTAA ITSEÄÄN
Eli kun ei osaa painottaa oikein mitään, niin sijoitetaan kaikkialle. Jälleen se normaalisijoitus SPYI kohteeseen. Saman tulen tekemään varmaan koko syksyn. Jossain vaiheessa otan isommasti Eurooppaa ja Aasiaa, mutta en vielä. Edelleen uskon että tässä on avain miljonääriksi. Mihinkään ei tarvitse panostaa, mitään ei tarvitse tutustua, aikaa ei tarvi kuluttaa. Pääasia on että sijoitat säännöllisesti. Eli täysin sama kuin viime kuussa. Aloin kyllä harkitsemaan että ottaisko vielä jonku Eurooppalaisiin korkeariskisiin yrityslainoihin sijoittavan ETF:n sekä jonku kehittyvien maiden korkoihin sijoittavan ETF:n lisäksi. Mutta mietiskelläänpä sitä. Voisi sitten osakekurssien romahtamisen jälkeen siirtää niistä rahat osakkeiden puolelle. Katsotaan ensi kuun jälkeen taas lukuja.