HELMIKUUN PAKKASET PÖRSSISSÄ JA ULKONA

Tässä kuussa ostin 

iShares Core MSCI Pacific ex-Japan UCITS ETF USD (Acc) (SXR1). Kappalemäärä oli 19kpl. Ihan vain siksi että saisin sitä salkkuuni tasan 150kpl. Osto päivä oli 3.2. ja ostohinta 179e eli ostosummaksi tuli 3401 euroa ja kaupankäyntikuluista vielä 8 euroa päälle.

Minulla on sitä salkussa ollut aikaisemmin jo 131 kappaletta keskihinnalta 141,8e. 

SXR1 sijoittaa Aasiaan ja on tuottanut 10 vuodessa 67,5%. ja viimeisen 12kk aikana 17%. Ei siis erikoisen hyvin, muttei myöskään mitenkään erikoisen huonosti.

Tämän oston jälkeen en varmaan vähään aikaan tätä lisäile. Se alkaa nimittäin Aasian kohteistani olemaan jo ns. täyteen ostettu. Kokonaisarvon pitäisi olla tällä sen 50000 euroa tämän sijoitusjakson lopussa jo näillä ostoilla. Seuraavat Aasiaan suuntautuvat ostot tulevat olemaan minulle WTED ja IS3N kohteisiin. Mutta niitä ennen sijoitukset suuntautuvat todennäköisesti vielä muualle kuin tuonne itään.

Olen jo aika hyvin edellä sijoitustavoitetta, palataan tähän maaliskuun päivityksessä ja tuodaan taas se Exceli näytille. Mutta ajattelin niin että tammi, helmi, maalis, huhtikuu ovat tänä vuonna ostokuukausia ja sen jälkeen voisi pitää 6kk tauon ETF-ostoissa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

SIJOITTAMALLA MILJONÄÄRIKSI

KOLMASOSA MILJOONASTA JO KOOSSA

8 VUOTTA TAKANA