TAVOITTEESTA JÄLJESSÄ

Pitkästä aikaa kävi niin, että olen jäljessä tavoitetta. Otetaan sen johdosta tämä blogikirjoitus ilman kuvia.

Sijoitustavoite tämän kuun lopussa oli 180000 euroa, toteutuma oli 180875 eli siinä ollaan vielä missä pitääkin.

Salkun arvo piti sitä vastoin olla tämän kuun lopussa 227523 euroa. Toteutunut arvo oli kuitenkin vain 227005, eli olen jäljessä tavoitetta 518 euroa. Ei sinänsä vielä kauhean paljon, mutta pitää muistaa että olin joulukuussa sitä edellä jo lähes 44000 euroa.

Salkun arvo on tippunut tänä vuonna 10%.

Kaksi kohdetta ovat lipsahtaneet miinukselle salkussani XACT Små sekä ZPRP.

En ole kuitenkaan ajatellut aloittaa ajan käyttämistä sijoittamiseen. Automaatti sijoittaa puolestani ennalta määrätyn verran rahaa kohteisiin ja katsotaan syksyllä jos laitan jotain lisäsijoituksia mutulla jonnekki ETF:ään, siten että se keskimääräinen 2000e/kk sijoituksiin pysyy vireillä. Helppoa tämän rikastumisen olla pitää.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

8 VUOTTA TAKANA

MIKÄÄN EI SUUNNITELMAA MUUTA

VUOSI TÄYNNÄ JA MATKA KOHTI SEURAAVAA ON ALKANUT