Maaliskuussa ostolistalle valikoitui EUNL, se ehkä tunnetuin maailman indeksirahasto. Ostin sitä 36kpl, 11.3. hintaan 97,87/kpl. Se oli sopivasti laskenut n. 10% edellisestä ostostani, joten hyvä lisätä sitä. Lisäksi sain nyt salkkuun sitä tasan 300kpl kokonaismäärän. Huhtikuussa ostan viimeistä kertaa erästä kohdetta. Mutta siitä sitten lisää huhtikuun postauksessa. Annetaan taas yhden kuvan kertoa tilanne missä tällä hetkellä mennään. Mutta sen verran voin siitä kertoa että olen noin 17000 euroa edellä ostoissa ja noin 12000 euroa edellä salkun tavoitearvoa. Suhteen pitäisi olla toisinpäin, mutta hyvä että ollaan plussalla näissä.
Tuosta kuvasta löytyy kaikki oleellinen. Noin 19000 euroa ollaan edellä sijoitustavoitetta. Nyt voi rauhassa olla taas kesän ja syksyn sijoittamatta salkkuun. Ei kyllä taida olla rahaakaan. Vielä parempi tilanne on tuossa että kuinka paljon salkku on edellä tavoitetta. Siinä mennään nyt luvussa 19300e. Eli todella hyvin samalla hehtaarilla ovat molemmat. Ehkä lähden lisäämään, sitten kun taas joskus salkkuun jotain lisään, niin tuota XDEM etf:fää. Sitä on nyt salkussa alkuperäisiä suunnitelmia huomattavasti vähemmän. Kuitenkin se on menestynyt edelleen todella hyvin lyhyellä ja pitkällä tarkastelujaksolla. Salkku kasvanut puolen vuoden aikana vain 3%, mutta sentään kasvanut, eikä kutistunut.
Hyvä vuosi takana. Rahaa sai laitettua kohteisiin hieman tavoitetta enemmän. Kokonaisuutena ollaan jo yli 100000 euroa plussalla ETF-sijoituksissa. Annetaan kuvan taas kertoa enemmän kuin tuhat sanaa. Mielenkiintoisin on aina vuoden vaihteessa tarkasteltava kohteiden vuosituottoseuranta. Jälleen kerran näemme alla olevasta taulukosta että Momentum-ETF on tuottanut S&P 500 indeksin jälkeen parhaiten, lyhyellä ja pitkällä ajalla. Hitaasti Morningstar sivustokin päivittää näitä vuosituottoja. Sijoittajat eivät malta odottaa vaan sivut pitäisi päivittyä heti kun luvut on julkaistu jossain. Itselleni tällä ei ole mitään muuta väliä kuin tämän blogin päivittämisen osalta. Vuodelle 2025 ajattelin alkaa ostamaan kohteita siten että niitä on salkussa oston jälkeen joku tasamäärä. Katsotaan miten tämä lähtee etenemään. Olen myös jonkin verran edellä ostotavoitetta että aivan joka kuukausi en todennäköisesti kohteita ostele.
Kommentit
Lähetä kommentti