Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2024.

SIJOITTAMALLA MILJONÄÄRIKSI

Kuva
Perinteinen otsikko. Hyvin on mennyt. Pörssit tuntuvat polkevan paikallaan, mutta silti ollaan vihreällä eli edetty niinkuin tavoite on ollut.  Käytin sen verran aikaa että kuuntelin jotain sijoitusblogia ja suunnitelman tekemistä yms. Aika huttua oli. Pitäisi muka olla päiviä jolloin käytetään aikaa sijoittamiseen, päiviä jolloin suunnitellaan sitä ja sitten vapaapäiviä. Minulla on kaikki vapaapäiviä. Aikaa tähän ei kannata käyttää yhtään. Aika on ihmisen arvokkain asia ja sitä ei kannata tuhlata tämmöiseen, jonka automatiikkakin voi hoitaa. Robotit sijoittamaan ja itse teet vain automaattisen rahansiirron kerran kuukaudessa. Helppoa, vaivatonta ja käytännössä pitkällä ajalla täysin saman tuottavaa. Mikä tärkeintä jos laskee omalle ajalle arvoa, niin tuottaa varmasti paremmin kuin analysoida joitakin yrityksiä ja yrittää löytää osakkeita maailman kymmenistä tuhansista pörssiyrityksistä. Jos tämä kiinnostaa niin paljon että haluaa päivittäin katsoa paljonko on rikastunut, niin voi lait